EVOLUTION ARENA -PELITALO AUKEAA MAALISKUUSSA TURUSSA

12.2.2018

Evolution Arena, Turun uusi pelitalo, sijaitsee Puutarhakatu 47:ssä, vain noin kymmenen minuutin bussimatkan päässä Kauppatorilta. Astellessani sisään toisessa kerroksessa sijaitsevaan pelitaloon oli selvää, että se oli vielä työn alla, mutta taustatiimin visio oli jo kirkkaasti nähtävissä.

Evolution Arenan Sampo Räsänen esitteli paikkaa innokkaana. Räsäsellä ei itsellään ole kokemusta e-urheilualalta, mutta hän on seurannut sitä kavereidensa kautta. Räsäsen lisäksi Evolution Arenan tekijätiimistä löytyy entisiä kilpapelaajia, striimaajia ja myös business-taustaista väkeä.

Vaikka pelitalon yleinen pelitila olikin vielä sisustusta, Räsäsen latelemat suunnitelmat kuulostivat erittäin vaikuttavilta: Tilaan tulee 34 tehokasta tietokonetta, joista 10-12 sijoittuu kohotetulle peliareenalle. Tämä peliareena olisi hyödynnettävissä erilaisten tapahtumien ja turnausten yhteydessä. Näiden lisäksi tilasta löytyy myös mahdollisuus PS4- ja Playstation VR -pelaamiseen.

Räsänen kertoi innoissaan, kuinka tarkoituksena on kerätä Turun harrastajia ja pro-pelaajia yhden katon alle.

”Turku on sillä lailla paradoksaalinen paikka, että täällä on paljon pelaajia, muttei oikein paikkoja”. Yhteydessä on oltu jo esimerkiksi Turku Game Academyyn ja Turun Taistelupelaajiin. Tarkoituksena onkin yhteisön palveleminen ja kasvattaminen.

Pelitalon pelitarjontaan tulee kuulumaan muun muassa CS:GO, PUBG ja Hearthstone. Tämän lisäksi Räsänen mainitsi, että he haluavat aktivoida paikallisia Dota 2- ja League of Legends -yhteisöjä ja kerätä näitä yhteen.

Peliharrastajien houkuttimena toimii myös pelitalon käyttämä ggCircuit-järjestelmä, joka palkitsee pelaajia näiden peliajasta sekä suorituksista. Järjestelmän avulla ostettavat tuotteet vaihtelevat ”energiajuomista tietokonepaketteihin”.

Yleisen pelitilan lisäksi pelitalosta löytyy aulan kahvio, joka tulee tarjoilemaan erilaisia eineksiä. Perinteisten limujen ja makkaraperunoiden lisäksi saatavilla on myös terveellisiä vaihtoehtoja, kuten salaatteja ja smoothieita. Joukkueille pelitalosta löytyy myös yksityishuone, jossa on käytössä kuusi tietokonepaikkaa.

Pelitalon tarkkaa hinnastoa ei ole vielä julkistettu, mutta Räsänen kertoo yleistilan tietokoneiden toimivan tuntivuokralla ja yksityistilan erillisellä vuokralla.

Evolution Arenan avajaiset pidetään maaliskuun 17. päivä kello 12:00 alkaen. Lisää tietoa pelitalosta ja sen toiminnasta löydät sen Facebook- ja kotisivuilta.